Kansainvälisesti tunnettu luottettava puisten ja vaneristen kuljetus- ja varastointipakkausten valmistaja ja pakkauspalvelujen tarjoaja.
Vuodesta 1969.
Savopakin tarina alkaa vuodesta 1969, kun Artturi Määttä ja Aarne Tamminen ostivat A. Ahlström Oy:n pakkaustuotannon ja perustivat sen pohjalta uuden yrityksen. Toiminta käynnistyi vaneri- ja puupakkauksilla teollisuuden tarpeisiin Suomessa ja ulkomailla. Varhaisiin tuotteisiin kuuluivat esimerkiksi kalalle, lihalle ja marjoille tarkoitetut vaneripytyt, jotka pinnoitettiin parafiinilla ennen pakastustekniikan yleistymistä.
1970-luvulla Savopak kasvoi vientiyritykseksi. Tuotteita toimitettiin Ruotsiin, puolustusvoimille kehitettiin erikoiskalustoa ja yhteistyö BAT:n kanssa vei suomalaisesta koivuvanerista valmistettuja tupakkalaatikoita Sveitsiin. 1980-luvulla Savopak siirtyi osaksi Olavi Räsänen Oy:tä ja laajensi toimintaansa elintarviketeollisuuden ratkaisuihin. 1990-luvulla materiaalien murros ja laman jälkeinen teollisuuden kasvu loivat kysyntää keveille ja kokoontaitettaville vanerilaatikoille.
2000-luvulla vienti kasvoi Keski-Eurooppaan ja laatuvaatimukset kiristyivät. Savopak kehitti tuotantoaan vastaamaan eurooppalaisia standardeja ja vakiintui 2010-luvulla kumppaniksi puolustus- ja erikoisteollisuudessa, jossa vaaditaan tarkasti suunniteltuja, räätälöityjä pakkauksia.
Vuonna 2024 Savopak siirtyi uuteen vaiheeseen Earthpac Oy:n ostettua koko osakekannan. Toiminta jatkuu Varkaudessa, Rantasalmella ja Mikkelissä. Yrityksen tekemistä ohjaavat yhä samat periaatteet kuin alussa: puu ja vaneri materiaalina, käytännönläheinen suunnittelu ja asiakkaan tarpeisiin vastaaminen.